Mainos

Evira: Munapula ei uhkaa

Kananmunia riittää kanatiloilta löytyneestä salmonellasta huolimatta, Elintarviketurvallisuusvirastosta (Evira) kerrotaan.

Salmonellaa on löytynyt jo yhdeksältä kanatilalta. Salmonellatutkimusten takia kananmunat ovat jo loppuneet joistakin pienten paikkakuntien kaupoista.

Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio uskoo, etteivät tutkimukset aiheuta valtakunnallista munapulaa.

- Munapulaa voi tulla pienemmillä alueilla, jotka ovat riippuvaisempia yksittäisestä toimittajasta. En usko että valtakunnallisesti tulee ongelmaa. Uskon että tämän viikon aikana tilanne selviää ja että kananmunia riittää tuleville pääsiäismarkkinoille.

Eviran mukaan on todennäköistä, että salmonellatiloja löytyy vielä lisää. Johtaja Husu-Kallion mukaan kuluttajien ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, että kauppoihin olisi päässyt saastuneita munia.

Hänen mukaansa Suomen valvontajärjestelmä on maailman tiukin.

- Salmonellan valvontaohjelma toimii niin, että voimme toimia täällä tuotannon alkupäässä, joten kyllä ihmiset voivat kananmunia syödä samoin kuin ennen tämän epidemian alkua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.