Mainos

Evira: Saksalaisia kakkupohjia voi syödä munaskandaalista huolimatta

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira rauhoittelee Saksan myrkkykananmunaskandaalista huolestuneita suomalaisia. Eviran tuonti- ja markkinavalvontayksikön johtaja Kyösti Siposen mukaan Suomeen ei ole tuotu raakoja kananmunia Saksasta.

- Kananmunaa sisältäviä tuotteita toki on voitu tuoda, mutta esimerkiksi saksalaisia kakkupohjia on turha lähteä tämän takia boikotoimaan, sanoo Siponen.

- Pitää miettiä myös sitä kuinka paljon sitä kakkupohjaa syö kerralla, summaa Siponen.

- Meillä ei ole faktaa siitä, miten dioksiini on mahdollisesti siirtynyt elintarvikkeisiin. Me tiedämme nyt ainoastaan sen, että rehuketjuun on joutunut sinne kuulumatonta materiaalia, ja tätä rehua toimitettu maatiloille, lähinnä munintakanaloille.

Jos Suomeen on päätynyt dioksiinimunista tehtyjä tuotteita, tulee hälytys keskitetysti EU-komission kautta. Suomalaisviranomaiset ryhtyvät toimiin vasta silloin. Jäljitys- ja selvitystyö vie ainakin joitakin päiviä.

- Kaikki vie oman aikansa. Pahinta on, jos syntyy kaaos, ja alamme boikotoida saksalaisia tuotteita.

- Totta kai jos on selkeää näyttöä siitä, että Suomeen olisi tuotu jotakin myrkyllistä, niin ryhdymme toimenpiteisiin vaikka ilman tutkimuksiakin, sanoo Siponen.

Tässä vaiheessa hän suhtautuu asiaan rauhallisesti.

- Monesti nämä asiat saattavat vaikuttaa aluksi suurilta, mutta saattavat kutistua kotimarkkinoihin.

Myrkyllinen rehu on alustavien tietojen mukaan peräisin Hollannista.

Dioksiini on myrkky, joka kerääntyy kehoon. Se voi aiheuttaa muun muassa keskenmenoja ja syöpää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.