Mainos

Ex-jäsenet: Suljetussa lahkossa kasvatettiin lapsia ankarasti

Satakunnassa vuosikymmeniä toimineessa kristillisessä lahkossa on kohdeltu lapsia ankarasti. Kahden lahkossa kasvaneen lapsen mukaan väkivalta oli fyysistä ja henkistä.

Lahkojohdon mukaan kuritus loppui vuonna 1984, kun uusi lastensuojelulaki tuli voimaan. Tiedot kurituksen päättymisestä ovat kuitenkin ristiriitaisia. Ex-lahkolaiset kertovat STT:lle, että tiettyihin lapsiin kohdistunut kuritus jatkui pitkään sen jälkeenkin.

Lahkossa kasvanut poika luonnehtii väkivaltaa rajuksi. Toisen lahkoperheen tyttären mukaan kaikkein pahinta oli henkinen väkivalta.

– Kun eräs tyttö hukkui, sanottiin, että Jumala rankaisi häntä vääristä ajatuksista.

Lasarus-veljet perustettin 1970-luvun puolivälissä. Ydinjoukko asuu yhteistaloudessa Säkylässä. Jäseniä oli enimmillään satakunta. Nyt heitä on viitisenkymmentä.

Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan Lasarus-veljet on Suomessa poikkeuksellisen jyrkkä liike.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.