Mainos

Ex-maakuntajohtaja Hyttinen vahvoilla Metsähallituksen johtoon

MTV Uutisten tietojen mukaan Pohjois-Karjalan entinen maakuntajohtaja Pentti Hyttinen on maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen
(kesk.) ykkösehdokas Metsähallituksen uudeksi toimitusjohtajaksi.

Hyttinen olisi näin yllättäen syrjäyttämässä Metsähallituksen nykyisen pääjohtajan Esa Härmälän, joka on myös hakenut uusimuotoisen valtion liikelaitoksen toimitusjohtajan tehtävää.

Hyttinen ei itse vahvista eikä kiistä MTV:n tietoja.

– En tiedä Tiilikaisen aikeista. Sellainen kuva minulle on asian valmistelun yhteydessä syntynyt, että olen kärkipäässä, potentiaalinen ehdokas, Hyttinen muotoilee MTV Uutisille.

Ero maakuntaliitosta

Viime syksynä Hyttinen joutui eroamaan maakuntajohtajan tehtävistä. Hyttinen jätti paikkansa maakuntavaltuuston kanssa tehdyllä sopimuksella. Eron taustalla oli maakuntaliitossa tehty työilmapiiriselvitys.

Pentti Hyttinen on toiminut aiemmin EU:n komission asiantuntijana, metsäkeskuksen johtajana, Päättäjien Metsäakatemian johtajana sekä Euroopan metsäinstituutin projektijohtajana. Viime ajat hän on toiminut yrittäjänä.

Metsäsuunnittelusta- ja ekonomiasta tohtoriksi väitellyt Pentti Hyttinen oli yksi neljästä tehtävää varten haastatellusta hakijasta. Hyttisen mukaan haastattelun jälkeen on ministeriöön toimitettu vielä täydentäviä papereita.

– Haastattelu oli hyvin intensiivinen keskustelu siitä, miten uusi metsähallituslaki viedään käytäntöön. Uusi toimitusjohtaja on nimenomaan konsernin johtaja ja työ on siis johtamisen johtamista.

Vanhoja tuttuja opiskeluajoilta

Hyttisellä ja ministeri Tiilikaisella on pitkäaikainen yhteinen historia takanaan. Tiilikainen työskenteli itse asiassa Hyttisen alaisena Joensuun yliopistossa opiskellessan metsänhoitajaksi.

– Tiilikainen oli projektitutkijana tai suunnittelijana ja olin myös hänen gradunsa ohjaaja. Tiilikainen toimi myös oman väitöskirjani tekemisen aikana laskenta-apuna, Hyttinen vahvistaa.

– Tiilikainen kyllä tietää mitä saa jos tilaa, Hyttinen naurahtaa.

Hyttinen kehuu Tiilikaisen otetta jo tuolloin 1990-luvun alussa.

– Olin opettajana metsäpolitiikan kurssilla ja hän erottui edukseen siitä porukasta.

Mielenkiintoinen yhteensattuma on myös se, että Hyttinen ja Metsähallituksen pääjohtajana vuosina 2006-2014 toiminut, ja tehtävästä yllättäen eronnut Jyrki Kangas ovat hekin opiskelukavereita Joensuun yliopiston metsätieteellisestä tiedekunnasta.

Miehet valmistuivat metsänhoitajiksi samana päivänä 1986. Tiilikainen tuli tiedekuntaan opiskelijaksi samoihin aikoihin.

Harjoittelussa kuusikossa

Maanantaina Hyttinen kertoi olevansa omalla metsäpalstalla käytännön harjoittelussa.

– Kuusikon harvennus on menossa ja kymmenen mottia polttopuita on viimeisin urakka. Töitä riittää, näyttää myrsky taas kaataneen kuusikkoa.

Määräaikaiseksi muuttunut Metsähallituksen toimitusjohtajan tehtävä määriteltiin uudessa metsähallituslaissa, joka tuli voimaan huhtikuun puolivälissä. Pesti täytetään enintään viideksi vuodeksi.

Ministeri Tiilikainen toimii toimitusjohtajan valinnassa esittelijänä. 

Valinnasta päätetään valtioneuvoston istunnossa. Aikataulun mukaan valinta tehdään kesäkuun aikana, jolloin uusi toimitusjohtaja voisi aloittaa tehtävässä 1. syyskuuta alkaen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

14.6. klo 17.50: Korjattu ensimmäisen väliotsikon muotoilu "Potkut Maakuntaliitosta" muotoon "Ero maakuntaliitosta".

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.