Mainos

EY:n tuomioistuin: Muuttoautosta saa periä veroa

EY:n tuomioistuimen mukaan muuttoautojen autovero ei ole ristiriidassa unionin lainsäädännön kanssa.

Suomi saa vastakin periä muuton yhteydessä maahan tuotavista ajoneuvoista autoveroa. EY:n tuomioistuin linjasi, ettei muuttoautojen autovero ole ristiriidassa unionin lainsäädännön kanssa. EU-direktiivi vuodelta 1983 määrää, ettei henkilökohtaisen omaisuuden maahantuonnista saa periä kulutusveroja. Direktiivi ei kuitenkaan sulje pois omaisuuden käytöstä kannettavia maksuja ja veroja, kuten autojen rekisteröinnissä kannettavia maksuja, tieliikennemaksuja tai tv-lupia.

Tuomioistuin linjasi, ettei autoveroa voida pitää maahantuontiin liittyvänä verona. Verotettava tapahtuma on ajoneuvon käyttäminen Suomen alueella, ei maahantuonti. Muuttoautoista peritään Suomessa autovero, mutta verosta saa enimmillään 13 450 euron alennuksen. Edellytyksenä veronalennukselle on, että auton tuoja on asunut vähintään vuoden ulkomailla.

Kiista alkoi vuonna 1999, kun Saksassa ja Hollannissa asunut nainen muutti Suomeen ja toi autonsa mukanaan. Hangon tullikamari määräsi autolle veronalennuksen ylimenevästä osasta noin 3400 euron veron, mistä nainen valitti Helsingin hallinto-oikeuteen. Asia eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO), joka päätti pyytää siitä ennakkoratkaisua EY:n tuomioistuimelta. Suomi sai oikeustapauksessa tukea Tanskan ja Kreikan hallituksilta. Komissio oli taas eri linjalla, eikä pitänyt autoveron perimistä oikeutettuna. Tuomioistuin asettui kuitenkin Suomen kannalle. Se totesi myös, ettei EU:n perussopimus takaa unionin kansalaiselle, että jäsenmaasta toiseen siirtyminen olisi verotuksen kannalta neutraalia. Siirtyminen toiseen jäsenmaahan voi olla kansalaiselle verotuksellisesti edullista tai epäedullista.

Asia ratkeaa lopullisesti KHO:n käsittelyssä ennakkoratkaisun pohjalta. KHO:n asia on vielä tutkia, asettaako Suomen lainsäädäntö perusteettomalla tavalla autontuojan eriarvoiseen asemaan verrattuna Suomessa asuviin kansalaisiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.