Mainos

Facebook-potkuista pian oikeusjuttu Suomessa

Harkitsematon Facebook-kirjoittelu on johtanut Suomessa jo useisiin irtisanomisiin. Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkusen mukaan Facebook-potkuja puidaan pian myös oikeudessa.

- Meillä on parhaillaan oikeusapukäsittelyssä ainakin yksi juttu, joka on menossa oikeustoimiin.

Julkunen arvioi, että tapaus etenee oikeusasteelle parin kuukauden kuluessa.

PAMin tiedossa on kaikkiaan noin parikymmentä tapausta, joissa harkitsematon kirjoittelu Facebookissa on johtanut potkuihin. Tähän mennessä tapauksia on selvitelty lähinnä ottamalla yhteyttä joko työnantajaliittoon tai työnantajaan.

Julkunen uskoo, että tulevaisuudessa tapaukset yleistyvät entisestään.

-Palvelupuolellahan meillä juttumäärä on tosi iso, eli käsittelyssä on noin 600 työriitaa tai -erimielisyyttä. Mutta Facebookin osalta näiden juttujen määrä on selkeästi laajentumassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.