Mainos

Fanikansa on selvinnyt laastareilla ja lääkkeillä

Isoissa urheilutapahtumissa on välillä tungosta ihmismassojen takia, niin myös Hartwall-areenassa, jossa pelataan jääkiekon MM-kisoja.

Ensiavun lääkärin Markku Tuomisen mukaan suurimmilta vammoilta on kuitenkin vältytty.

- Jonkin verran on meillä väkeä käynyt. Olemme joutuneet antamaan ensiapua tähän asti päivittäin noin kymmenelle henkilölle. Olemme antaneet lähinnä Buranaa ja laastareita, Tuominen kertoo.

Hän toivoo, että ihmiset säilyttäisivät malttinsa jatkossakin väkitungoksessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.