Mainos

Filatov: Ahteen asema heikentynyt

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tarja Filatovin mielestä kansanedustaja Matti Ahteen (sd.) asema on selvästi heikentynyt. Hänen mielestään Ahteen olisi ehdottomasti pitänyt ilmoittaa Kehittyvien maakuntien Suomelta (KMS) saamansa tuki. Ahde toimii SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajana.

SDP:n puoluekokouksen avajaispäivänä tänään tuli julkisuuteen, että Ahde oli saanut 10000 euroa KMS:ltä Oulun työväenyhdistyksen kautta. Sanomalehti Kaleva kertoi asiasta ensimmäisenä. Ahde palautti rahat keväällä, kun vaalirahoituskeskustelu yltyi. Asian tulo julkisuuteen merkitsi, että SDP sai oman vaalirahasotkunsa kiusalliseen aikaan.

Ahde kertoi puoluekokouksen yhteydessä pohtineensa, täydentäisikö ilmoitustaan vaalirahoituksesta vai ei. Hän sanoi pitäneensä järkevimpänä palauttaa rahat.

-Virhe piti korvata tällä tavalla, hän mainitsi selvästi kiusaantuneena.

Ahteen asema saattaa olla vaakalaudalla, kun puoluekokous valitsee perjantaina uuden valtuuston. Ahteen asemaan eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana Filatov ei ottanut vielä kantaa. Hän haluaa harkita ja tutkia asiaa.

Filatovin mielestä Ahteen paikkausyritys eli tuen palauttaminen on sinänsä hyvä. Mutta hänen mielestään Ahde teki kuitenkin selvän ison virheen.

-Niin pahaa rahaa ei ole, ettei sitä voi ilmoittaa, hän tiivisti. Samalla hän muistutti, että jos on saanut sellaista rahaa, josta ei halua kertoa, niin silloin kunkin pitää tehdä omat johtopäätökset.

Ahde kertoi kokouskäytävällä, että hänelle KMS:n vaalirahaa tarjosi Nova-Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki. Hän sanoi, ettei hän muita siellä tunnekaan.

Ahde ei omien sanojensa mukaan tiennyt, keitä yhdistyksen takana oli. Hän ei myöskään kysynyt Yli-Saunamäeltä, keiltä rahat tulivat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.