Mainos

Filosofi Jaakko Hintikka kuoli 86-vuotiaana

Loogikko ja filosofi Jaakko Hintikka kuoli torstaina lyhyen sairauden jälkeen 86-vuotiaana Porvoossa. Hintikan kuolemasta tiedotti Helsingin yliopisto.  

Hintikka syntyi Helsingin maalaiskunnassa vuonna 1929. Hän väitteli tohtoriksi matemaattisen logiikan alalta Helsingin yliopistossa vuonna 1953.  

Hänet nimitettiin 30-vuotiaana Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professoriksi. Suomessa tehdyn uran jälkeen Hintikka muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän toimi filosofian professorina muun muassa Stanfordin ja Bostonin yliopistoissa.  

Helsingin yliopiston mukaan Hintikka oli kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia tutkijoita. Hän teki kansainvälisen läpimurtonsa mahdollisten maailmojen semantiikan ja episteemisen logiikan keksijänä.  

Viimeisinä elinvuosinaan Hintikka asui Porvoossa yhdessä vaimonsa, filosofi Ghita Holmström-Hintikan kanssa.  

Hintikan kuolemasta uutisoi ensin Hufvudstadsbladet.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.