Mainos

Finnair lentää Hongkongiin – Lento myöhästyy useilla tunneilla myrskyn takia

Finnair aikoo lentää tänään Hongkongiin. Yhtiön mukaan molemmat tälle päivälle suunnitellut lennot pyritään lentämään. Iltapäivällä klo 16:40 aikataulun mukainen lähtö Hongkongiin myöhästyy kuitenkin useilla tunneilla.

– Arvioitu tilanne on tällä hetkellä se, että lento lähtee noin kuusi tuntia myöhässä, mikäli se päästään operoimaan, Finnairin viestinnästä tiedottaja Satu Remes kertoo.

Eilen yhtiö perui Hongkongin-lentonsa alueella riehuvan supertaifuunin vuoksi. Usagi-taifuunin ennustetaan iskevän alueelle myöhään tänään tai aikaisin huomenna paikallista aikaa.

– Seuraamme säätilannetta hyvin tarkkaan, ja sen mukaan päätämme aikataulusta . Tämän hetkisten ennusteiden mukaan kuuden tunnin siirto olisi hyvä väli päästä matkaan, Remes arvioi.

Finnairilla on myös toinen lento Hongkongiin tänään. Sen aikataulun mukainen lähtöaika on illalla klo 23:40.

– Tämän hetkisten tietojen mukaan myöhäisempi lento päästään operoimaan aikataulun mukaisesti. Toki nämä ovat vielä arvioita, eli seuraamme säätilannetta. Päivitämme tietoja infosivustoillemme ja olemme myös yhteydessä matkustajiin tekstiviestitse, Remes sanoo.

Myrskyihin hyvin varautunut Hongkong ei yleensä kärsi pahoja tuhoja trooppisissa myrskyissä. Usagi on alueelle osuvista myrskyistä kuitenkin voimakkain vuosikymmeniin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.