Mainos

Finnair selvittää matkustajaluettelon vuotamisen MTV:lle

Lentoyhtiö Finnair selvittää, miten MTV Uutiset sai käsiinsä ruutukaappauskuvan Finnairin matkustajalistasta.

Listalta selviää, että Suomeen matkusti kolme kroatialaishenkilöä, joilla on yhteyksiä Fennovoiman osakkaaseen Migrit Solarna Energija -yhtiöön.  

Finnairin henkilöstöviestinnästä vastaava johtaja Antti Miettinen sanoo, että asiaa selvitetään parhaillaan, mutta hän ei lähde vielä arvioimaan mahdollisia seurauksia.  

– Selvitämme ensin, mistä on kysymys ja mitä on tapahtunut. Vasta sitten voi ottaa kantaa, kun tietää mitä on tapahtunut.  

Miettisen mukaan selvitystyö on käynnissä, eikä tässä vaiheessa ole muuta kommentoitavaa.

Hän sanoo tietoturvan olevan Finnairille äärimmäisen tärkeä asia ja tällaiset tapaukset otetaan yhtiössä vakavasti.  

MTV Uutiset ei julkaissut kuvaa ruutukaappauksesta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.