Mainos

Finnair vastustaa lentoyhtiöiden valikoivaa tukemista

Finnair ilmoitti tänään vastustavansa jyrkästi suunnitelmia, joiden mukaan New Yorkin terroritekojen vuoksi entistä syvempiin vaikeuksiin ajautuneille lentoyhtiöille maksettaisiin yhtiö- tai reittikohtaisia tukiaisia.

-Ne vääristäisivät vääjäämättä kilpailua ja antaisivat tekohengitystä taloudellisesti heikosti hoidetuille yhtiöille, Finnairin pääjohtaja Keijo Suila perustelee yhtiön perjantaina lähettämässä tiedotteessa.

Jos tukitoimiin ryhdytään, niiden jakamisessa olisi Suilan mielestä taattava ehdoton tasapuolisuus. Perusteltua ja oikeudenmukaista olisi, että valtiovallat tulisivat vastaan kantamalla kriisin aiheuttamat kohonneet turvallisuuskustannukset, hän esittää.

Useat lentoyhtiöt ovat esittäneet EU:n komissiolle ja hallituksille tukitoimia terrori-iskuista seuranneen tilanteen vuoksi. Yhdysvalloissa presidentti George W. Bushin hallinto ehdotti tänään lentoyhtiölle kahdeksan miljardin dollarin eli noin 52 miljardin markan tukipakettia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.