Mainos

Finnairin kone korjattu, Halifaxiin jumiutuneet pääsivät New Yorkiin

Liki 250 Halifaxiin Kanadaan jumiutunutta Finnairin lentomatkustajaa pääsee vielä tänään jatkamaan matkaansa, Finnairin viestinnästä kerrotaan.

Matkustajat joutuivat jäämään Halifaxiin, kun New Yorkiin matkalla olleen koneen toiseen moottoriin tuli toissa päivänä vikaa. Vaaratilannetta ei syntynyt, koska kone pystyy lentämään yhdelläkin moottorilla. Kone laskeutui kuitenkin lähimmälle mahdolliselle kentälle.

Koneessa oli 245 matkustajaa, jotka majoittuivat Halifaxissa. Muun muassa slopestylen olympiamitalisti Enni Rukajärvi harmitteli kohtaloaan Instagram-kuvapalvelussa. Hän kertoi päätyneensä viallisen koneen kyytiin jo toista kertaa kolmen viikon aikana.

Kone lähtee kohti New Yorkia tänään illalla puoli kuusi Suomen aikaa. Tämän jälkeen kone palaa illalla normaalille reitilleen Helsingin ja New Yorkin välille.

Finnair perui vian vuoksi toissa päivän lentonsa New Yorkista, ja sen matkustajat sijoitettiin muille lennoille. Myös eilinen lento New Yorkista oli myöhässä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.