Mainos

Finnairin lennot nopeasti normaaliaikatauluihin

Lakon vuoksi Heathrow'n lentokentälle odottamaan jääneistä Finnairin asiakkaista oli alkuiltaan mennessä palannut kotiin jo yli 300 lentomatkustajaa.

Finnair on saanut palautettua lentotoimintansa lähes normaaliksi Heathrow'n lentokenttälakon päättymisen jälkeen. Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä totesi illalla lentojen sujuneen tänään ennakoitua paremmin molempiin suuntiin. Hänen mukaansa Lontoosta saapuneille lennoille jäi jopa vapaita paikkoja.

Lentoliikenne Heathrow'n lentoasemalla katkesi torstaina, kun kenttähenkilökunta meni lakkoon irtisanomisten vuoksi. Lakko päättyi eilisiltana kello 22. Lakon vuoksi Lontooseen oli jäänyt odottamaan Suomeen pääsyä noin 500 lentomatkustajaa.

- Saisimme lennettyä heidät kaikki Suomeen jo lauantaina. Useat heistä ovat kuitenkin käyttäneet mahdollisuutta, jonka Finnair tarjosi. Tämän viikonlopun matkoja on saanut vaihtaa ilman kustannuksia aina syyskuun puoliväliin asti lennettäviin vuoroihimme, Määttä kertoi.

Aluiltaan mennessä Suomeen oli saatu runsaat 300 lakon vuoksi Lontooseen jääneistä.

Lauantain muuten hyvin sujuneessa liikenteessä Finnairillakin oli pulmia siltä osin, että kaikki Lontoosta Suomeen tulleet eivät saaneet heti matkatavaroitaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Pulma koski Määtän mukaan osaa niistä, jotka saapuivat jatkolennolla Lontoosta Helsinkiin. Suoraan Lontoosta Helsinkiin lentäneillä ei Määtän tietojen mukaan ollut matkatavarapulmia.

Lakko sotki kymmenien tuhansien lentosuunnitelmat

Jättimäisen lentokentän lakko sotki arviolta sadantuhannen ihmisen matkasuunnitelmat. British Airways ehti perua lakon vuoksi ainakin noin 500 lentoa. Syynä oli tuhannen työntekijän myötätuntolakko irtisanottujen catering-työntekijöiden puolesta.

Liikenne- ja yleisten töiden liiton jäsenet aloittivat ilman ennakkoilmoitusta lakon, kun yhdysvaltalainen catering-yhtiö Gate Gourmet oli erottanut samaan liittoon kuuluvia satoja työntekijöitä.

Lakko aiheutti lentokentällä kaaoksen kesken vilkkainta lomasesonkia. Britanniassa arvioitiin tänään, että ruuhkat Heathrow'ssa jatkuvat vielä muutaman päivän ajan.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 13.08.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.