Mainos

Finnairin liikenne osittain pysähdyksissä

Maapalveluyhtiön kuormaushenkilökunnan lakon takia osa lennoista lähtee ilman matkalaukkuja. Lakko pyritään sovittelemaan jo tänään.

Suurin osa lentoliikenteestä on pysähdyksissä Helsinki-Vantaan lentokentällä työnseisauksen takia. Finnairia ja kuutta muuta yhtiötä koskevat myöhästymiset venyvät tällä hetkellä tunnista kahteen tuntiin tai jopa sen yli.

Finnairin taloustiedottajan Taneli Hassisen mukaan kello 16-18 koneita ei noussut ilmaan. Peruttuja yhtiön kotimaan lentoja on noin kymmenen. Tavoitteena on siirtää peruttujen lentojen matkustajat myöhemmille lennoille.

Koska myös lentokoneita kentällä siirtelevien työkoneiden henkilökunta kuuluu lakon piiriin, ei koneita saatu siirrettyä lähtöporteilta. Osa matkustajista joutui odottamaan pitkiä aikoja laskeutuneissa koneissa ennen kuin laskeutumisportaat saatiin koneiden viereen.

Työnseisaus koskee sekä kansainvälistä että kotimaan liikennettä. Maapalveluyhtiön kuormaushenkilökunta aloitti lakkonsa kello 15. Lakko vaikuttaa laukkujen kuormaukseen ja koneen ulkopuolisten portaiden liikutteluun.

Hassisen mukaan lakko koskee Finnairin lisäksi myös muita maapalveluhtiön asiakasyhtiöitä. Vain SAS ja muutama muu lentoyhtiö ovat lakon ulkopuolella.

-Osa lennoista lähtee ilman laukkuja, kertoo Hassinen. Hassisen mukaan laukkuja saadaan yhä useammalle lennolle illan kuluessa. Tilanteen selkiyttämiseksi apuun on hälytetty ihmisiä työnseisauksen ulkopuolella olevilta kotimaanasemilta. Hassinen ei osannut vielä illan suussa arvioida lakon kestoa.

-On hankala sanoa tarkkaa kestoa, kun lakko on alkanut tavallaan organisoimattomana työnseisauksena. -Tämä on lähtenyt liikkeelle vain työntekijöistä ja sen vuoksi meillä työnantajilla ei ole kunnon vastapuolta tässä.

Hassisen mukaan ainakin järjestäytyneellä työntekijäpuolella ja työnantajapuolella on tavoite saada lakko loppumaan mahdollisimman nopeasti. Finnairin maapalveluista vastaa tytäryhtiö Northport Oy. Lakon syynä ovat erimielisyydet työoloista.

Lakko pyritään lopettamaan nopeasti

SAK:laisen Ilmailualan unionin IAU:n mukaan Finnairin maapalvelut pysäyttänyt lakko pyritään lopettamaan mahdollisimman nopeasti.

IAU:n puheenjohtaja Rainer Hakala katsoi työnseisauksen olevan työoloista johtuva spontaani mielenilmaus, joka haluttiin saada päättymään vielä kuluvan illan aikana.

Henkilöstön tyytymättömyys johtuu monista tekijöistä, joita on syntynyt Finnairin maapalveluiden siirryttyä Northport Oy:n hoidettaviksi.

Hakalan mukaan ongelmia ovat aiheuttaneet monet erilliset kysymykset. Myös työtahti on ollut usein kohtuuton henkilöstön vajauksen vuoksi, minkä vuoksi toimihenkilötkin ovat joutuneet tekemään kenttähenkilöstön töitä.

- Kamelin selän katkaisi työnantajan päätös poistaa yövuoroista poistuvien työntekijöiden oikeus käyttää takseja vuorosta poistuessaan. Asiasta oli Hakalan mukaan sovittu jo kerran aiemmin, ja kun taksin käyttöoikeuden lopettamisesta ilmoitettiin jälleen tänään, se puhkesi luottamuspulana yhtiön johtoa kohtaan.

Henkilöstö poistui työpaikalta, vaikka pääluottamusmies Tommi Toivola olisi ollut halukas vielä neuvottelemaan asiasta työnantajan kanssa.

Hakalan mukaan taksin käyttöoikeus yöaikaan koetaan pitkälti turvallisuuskysymyksenä.

Itse kiistassa on Hakalan mukaan olemassa jo yhteisymmärrys, minkä vuoksi hän arvioi, että jo iltavuoroon saapuva henkilöstö voitaisiin ainakin osittain saada töihin.

IAU:lla on ollut jatkuvia kiistoja työsuhteen ehtojen heikennyksistä kun Finnair on siirtänyt maapalvelutoimintojaan yritysten hoidettavaksi.

Ruuhkahuippujen ongelmat aiotaan ratkaista

Northport Oy:n toimitusjohtajan Tero Vaurasteen mukaan työntekijäpuolelta ei iltapäivällä saatu selkeitä syitä lakon aloittamiselle.

- Tietojemme mukaan tyytymättömyyttä on herättänyt kova työtahti lentokentän ruuhkahuippujen aikana. Taksien käyttöä ei ole tässä yhteydessä nostettu esille, mutta neuvotteluista on aiemmin sovittu hyvässä hengessä.

Vaurasteen mukaan työehtosopimusten määräyksiä taksien käytöstä pyritään tarkasti noudattamaan. Aiemmin taksinkäyttö on ollut sopimuksissa määriteltyä laajempi.

Vaurasto sanoo, että keskusteluja henkilöstön kanssa jatketaan edelleen mm. koventuneen työpaineen vähentämiseksi.

Vaurasteen mukaan iltavuoron henkilöstön odotetaan saapuvan työpaikalle jo illan aikana.

Tänään lennot myöhästyvät, ja useilla lennoilla matkatavarat joudutaan lähettämään matkustajille myöhemmin.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 04.08.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.