Mainos

Finnairin turvallisuuspäällikkö: Pullo auki vasta lomakohteessa

Finnairin matkustamohenkilökunta saa varsin kattavan perusturvallisuuskoulutuksen. Tarvittaessa häiriötä aiheuttavaa matkustajaa voivat rauhoitella myös muut matkustajat.

MTV3 Uutiset kertoi tänään päihtyneestä miehestä, joka jouduttiin Finnairin Thaimaan-lennolla rauhoittamaan nippusiteiden avulla.

Finnairin turvallisuuspäällikkö Kaarlo Karvosen mukaan häiriötilateisiin varaudutaan henkilökunnan kattavalla turvallisuuskoulutuksella.

– Koulutusta annetaan muun muassa erilaisiin poikkeus- ja häiriötilanteisiin. Ensimmäisessä vaiheessa henkilöä pyritään rauhoittamaan erilaisia verbaalisia tekniikoita apuna käyttäen, Karvonen sanoo.

Lähtökohta on, että matkustamohenkilökunta pyrkii tilanteen häiriökäyttäytyvän matkustajan kanssa ratkaisemaan parhaalla mahdollisella tavalla lennon päällikön ohjauksessa.

– Mikäli matkustamohenkilökunta katsoo, että heidän resurssinsa eivät riitä, voivat he pyytää apua matkustajilta.

Voimakeinoihin turvaudutaan lennon päällikön tekemän arvioinnin jälkeen.

– Päällikkö arvioi, miten häiriköivä matkustaja vaikuttaa matkustajien ja miehistön jäsenten turvallisuuteen.

Prosessi on monivaiheinen.

– Ensin matkustajaa huomautetaan häiriökäytöksestä. Mikäli tilanne jatkuu, annetaan varoitus suullisessa ja kirjallisessa muodossa. Mikäli kehotukset ja varoitukset eivät tehoa, lennon päällikkö arvioi seuraavaa toimenpidettä.

Pahimmassa tapauksessa häiriköivä matkustaja voidaan joutua laittamaan nippusiteisiin.

– Mikäli lennoilla ilmenee vakavampaa häiriköintiä, asia viedään aina poliisin tutkittavaksi.

Yhden neuvon turvallisuuspäällikkö Karvonen antaa matkustajille:

– Välttäkää liiallista alkoholinkäyttöä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.