Mainos

Finnairin Vauramo sata päivää vuodessa reissun päällä – "Käyn koneessa heti nukkumaan"

Lentoyhtiö Finnair sai syksyllä laivastoonsa kauan kaivatut A350 -koneensa. Lentolippujen hintojen laskiessa, uskotaan Finnairilla palvelun pitävän yhtiön mukana kilpailussa.

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramon kädenpuristus tuntuu luotettavalta. Haastattelun aikana hän katsoo silmiin ja keskittyy kuuntelemaan. Ja kertoo mielellään kevyemmistäkin asioista. Finnairille Vauramo siirtyi lastinkäsittely-yhtiö Cargotecista. Hän uskoo, että hyvä palvelu on Finnairin ase kovassa kilpailutilanteessa.

– Hyvällä palvelulla on vielä sijansa lentomatkustamisessa. Uskon siihen, että matkustajat tykkäävät mukavasta lentomatkasta ja hyvästä palvelusta ja nämä on alueita mihin me tullaan panostamaan, sanoo toimitusjohtaja Pekka Vauramo.

Palvelun parantaminen näkyy ensimmäisenä teknologian puolella, kun uudet Airbus 350 -lentokoneet ja niiden tuomat matkustusmukavuudet tulevat laivastoon.

– Niissä oleva tekniikka, wifit ja viihdejärjestelmät, mutta siellä on edelleen tilaa henkilökohtaiselle palvelulle, jota ihmiset odottavat lentämisestä. Myös lentäminen on osa lomaa ja lomakokemusta, kertoo Pekka Vauramo.

Loma alkaa jo yleensä lentoasemalta, Finnarilla odotetaankin jo termiinaalin seuraavaa laajennusvaiheen valmistumista.

– Sinne saadaan lisää tilaa, että nyt siellä on valitettavan ruuhkaista aikaisin aamulla ja iltapäivän aikaan. Ja se näkyy jo varmasti asiakastyytyväisyydessä, sanoo Vauramo.

Vauramo viihtyy lomallaan kotimaassa – saariston rauhassa

Hän itse lomailee mieluummin kotimaassa kuin ulkomailla. Suosikkikohteekseen Vauramo kertoo saariston. Kotimaa on noussut toimitusjohtajan suosikiksi, koska hän matkustelee paljon työnsä vuoksi. Finnairin toimitusjohtajana matkustuspäivät laskivat entisestä noin sataan päivään.

– Minulla on sen verran matkustamistaustaa edellisestä työstä, että mielelläni olen lähialueilla, sanoo Vauramo.

Kaukomatkatkin ovat tulleet tutuksi ja sitä myöden myös jet lagit. Hän sanoo, että jet lagia välttääkseen, kannattaa huomioida, kuinka kauan on kohteessa.

– Pyrin välttämään syömistä koneessa, käyn syömässä vähän ennen kuin menen koneeseen ja sitten pyrin heti nukkumaan. Säädän aikarytmin heti kohteen aikarytmiin jos olen siellä pitkään. Jos olen vähän aikaa paikalla esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, eikä ole iltamenoja, pyrin säilyttämään Suomen aikarytmin. Eli nousen kahden kolmen aikaan aamuyöstä, jolloin suomessa on ihmiset jo töissä. Joskus pyrin olemaan kääntämättä ja sitä kautta selviämään paremmin, hän sanoo

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.