Mainos

Finnlines-sopimuskiista yhä auki

Suomalaisten rahtilaivojen ulkomaista miehistöä koskevaan kiistaan SAK:laisen Merimies-unionin sekä Finnlines-varustamon kesken etsittiin ratkaisua koko eilinen päivä. Yhteisymmärrystä osapuolien välille ei ole vielä syntynyt.

Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla käytävät neuvottelut aloitettiin aamuyhdeksältä ja niitä jatkettiin puoleenyöhön asti. Ratkaisevaa edistymistä ei vielä tapahtunut, mutta Saloniuksen mukaan neuvottelut ovat sujuneet rakentavassa hengessä ja niitä on tarkoitus jatkaa tänään.
Ongelmaa on ratkottu valtakunnansovittelijan johdolla jo viime perjantaina ja maanantaina.

Puolalainen halpatyövoima syynä kiistoihin

Osapuolet pyrkivät selvittämään ehtoja puolalaisten merimiesten palkkaamiseksi kahdelle Suomen lipun alla purjehtivalle Finnlines-varustamon purjehtivalle rahtilaivalle.
Merimies-unioni saartoi viikko sitten molemmat Finnlinesin alukset Suomen satamiin. Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT tuki saartotoimia.
Kiista on johtanut myös ammattiliittojen välisiin rajariitoihin. SAK:lainen Merimies-unioni on syyttänyt STTK:laisia päällystöliittoja siitä, että ne ovat yhdessä työnantajapuolen kanssa tuomassa halpatyövoimaa suomalaislaivoille. Finnlines sekä Suomen laivanpäällystöliitto ja Suomen konepäällystöliitto katsovat turvaavansa suomalaisten merimiesten työpaikat estämällä suomalaislaivojen ulosliputuksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.