Mainos

Finnwatch: Parjattu kirjatehdas lupaa parantaa sosiaaliturvaa

Suomeen kirjoja tuovan Hung Hing -konsernin tehdas Kiinan Guangdongin maakunnassa lupaa puuttua sosiaaliturvamaksuissaan raportoituihin ongelmiin, kertoo kansalaisjärjestö Finnwatch.

Tehdas on ilmoittanut lisänneensä resursseja, jotta kaikki yli kuukauden tehtaalla työskennelleet työntekijät saadaan Kiinan lain mukaisesti sosiaaliturvan piiriin.  

Finnwatch julkaisi aiemmin tällä viikolla raportin, jonka mukaan tehtaassa tehdään kirjoja euron tuntipalkalla ja työntekijät urakoivat jopa 80 tuntia ylitöitä kuukausittain.

Järjestön mukaan Suomessa toimivat kustantamot ovat viime päivinä kommentoineet raporttia muutamilla virheellisillä tai harhaanjohtavilla väitteillä.  

Nyt Finnwatch kertoo, että mikäli tehtaan lupaama parannus toteutuu, se koskee tuhansia tehtaan kausityöläisiä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.