Mainos

Finnwatchin tutkija syytteeseen Thaimaassa – "Tavoite vaientaa ihmisoikeuksien puolustaja"

Finnwatchin tutkijaa Andy Hallia vastaan nostettiin uusia syytteitä Thaimaassa varhain maanantaina Suomen aikaa.

Pääkaupungissa Bangkokissa toimiva rikostuomioistuin päätti nostaa Hallia vastaan syytteet kunnianloukkauksesta sekä tietokonerikoslakiin perustuen tietojen levittämisestä.  

Andy Hall kutsutaan oikeuteen 19. lokakuuta, jolloin hänet pidätetään takuukäsittelyn ajaksi.  

Natural Fruit -yhtiö on nostanut neljä rikos- ja siviilioikeuskannetta Hallia vastaan. Kanteet ovat seurausta Finnwatchin vuonna 2013 julkaisemasta Halvalla on hintansa -raportista, joka toi esiin epäilyjä vakavista ihmisoikeusloukkauksista Natural Fruitin ananasmehutehtaalla.

Tuolloin yhtiö ei suostunut kommentoimaan raportin havaintoja ennen sen julkistamista.  

"Isku ihmisoikeuksille"

Finnwatch luonnehtii uusia syytteitä iskuksi ihmisoikeuksille.  

– Etelä-Bangkokin rikostuomioistuimella oli mahdollisuus lopettaa jo 30 kuukautta kestänyt pelottelu, jonka ainoana tavoitteena on ihmisoikeuksien puolustajan vaientaminen. Valitettavasti tuomioistuin valitsi oikeudenkäynnin perusteettomilla syytteillä, arvostelee Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.  

Hänen mukaansa Hallin mahdollisuudet saada puolueeton oikeudenkäynti näyttävät tällä erää synkiltä.  

Enimmäisrangaistus lokakuussa oikeuteen tulevista syytteistä voisi Finnwatchin mukaan olla seitsemän vuotta vankeutta.  
Kymmenet järjestöt ovat Hallin tapaukseen liittyen vaatineet Thaimaata lopettamaan tutkijoiden ja ihmisoikeuspuolustajien häirinnän.

Järjestöt esittivät vakavan huolensa myös siitä, että Thaimaan valtion yleinen syyttäjä on viemässä uudelleen käsittelyyn tuomioistuimen vuonna 2014 hylkäämän ensimmäisen Hallia vastaan nostetun oikeusjutun. Päätös siitä, avataanko tuo juttu uudelleen, on määrä antaa 25. syyskuuta.  

Finnwatch on yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö. Sen taustalla on joukko suomalaisia kehitys-, ay- ja ympäristöjärjestöjä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.