Mainos

Firmalta eropaketti – upea kädenojennus vai julkikuvan pikapesu?

Suurissa yrityksissä on ollut viime aikoina tapana tarjota työntekijöille erilaisia eropaketteja yt-neuvotteluiden päätteeksi.

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan irtisanottavien uudelleenkouluttaminen on osaltaan yrityksen julkisuuskuvan puhdistamista.

– Paketit antavat positiivisen maineen yrityksestä. Sellaisen, että se huolehtii työntekijöistään.

Koskinen kyseenalaistaa etenkin työnantajan tarjoamat yrittäjäkoulutukset. Hän huomauttaa, että yrittäjäksi painostaminen voi olla työntekijälle liian suuri muutos.

– Vaikuttaa tosi hyvältä, että työnantajat tällä tavalla eropaketeilla ohjaavat työntekijöitä eteenpäin. Mutta onhan se iso päätös, ainakin, jos ohjeistetaan tai ohjataan yrittäjäksi. Enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua.

– Se yrittäjyyden pohja on sitten useasti pakkoyrittäjyyden pohja. Vähän pidemmällä aikavälillä vasta saadaan tutkimustuloksiakin, että miten nämä eropaketit ovat toimineet, Koskinen sanoo.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.