Mainos

Firmat potkivat väkeä pihalle – pomoille lisää liksaa

Mikäli pelkkää palkkakuittia tuijottaa, menee yt-firmojen pomoilla varsin mukavasti.

Teknologiayritys Metso on tänä vuonna jaellut potkuja runsaalla kädellä. Yhtiöstä on lähtenyt Suomessa lokakuun puoliväliin mennessä noin 850 työntekijää. Rajuista irtisanomisista huolimatta yhtiön toimitusjohtaja Matti Kähkönen nauttii erittäin kilpailukykyistä palkkaa. Hänen ansiotulonsa vuonna 2012 olivat 1 012 413 euroa ja pääomatulot 20 675 euroa. Vuonna 2011 Kähkösen ansiotulot olivat 655 554 ja pääomatulot 22 741 euroa.

Myös TeliaSoneran Suomen toimitusjohtajalla menee mukavasti. Viime vuonna Robert Andersson sai ansiotuloja 1 314 723 euroa. Pääomatulojakin miehellä on yli 110 000 euron edestä. Hänet valittiin TeliaSoneran Suomen johtajaksi vuonna 2012, mikä selittää myös nousseet tulot. Vuonna 2011 Andersson tienasi ansiotuloja 460 787 euroa.

Finnairin uudeksi toimitusjohtajaksi valitun Pekka Vauramon nollatuloja selittää se, että hän asui vuonna 2012 ulkomailla.

Alla olevaan taulukkoon on listattu tänä vuonna eniten työntekijöitä vähentäneiden yritysten johtajien palkkoja.

Tulot vuonna 2012

Nimi, yritys, asema

Andersson Robert, TeliaSonera Suomen tj.

Anttila Jari, STX Finlandin vara-tj.

Kohtamäki Timo, Lemmikäisen tj.

Kähkönen Matti, Metson tj.

Lehtinen Kari, Paroc Groupin tj.

Malinen Heikki, Itellan konsernijohtaja

Tenhunen Heikki, RMC:n Euroopan tj.

Tähtinen Rami, Pilkington Finlandin tj.

Vauramo Pekka, Finnairin tj.

Vehviläinen Mika, Finnairin ex-tj.

Ansiotulot

1 314 723

188 866

690 078

1 012 413

328 089

945 714

216 345

142 909

0

782 575

Pääomatulot

110 783

0

3 938

20 675

1 358

21 568

11 675

0

0

26 468

Tulot vuonna 2011

Nimi, yritys, asema

Andersson Robert, TeliaSonera Suomen tj.

Anttila Jari, STX Finlandin vara-tj.

Kohtamäki Timo, Lemmikäisen tj.

Kähkönen Matti, Metson tj.

Lehtinen Kari, Paroc Groupin tj.

Malinen Heikki, Itellan konsernijohtaja

Tenhunen Heikki, RMC:n, Euroopan tj.

Tähtinen Rami, Pilkington Finlandin tj.

Vauramo Pekka, Finnairin tj.

Vehviläinen Mika, Finnairin ex-tj.

Ansiotulot

460 787

164 658

462 506

655 554

289 198

934 270

305 462

145 535

159 518

777 755

Pääomatulot

144 213

0

279

22 741

3 462

4 553

11 451

0

0

29 297

Yritysten irtisanomiset 2013

Yritys

Finnair

Itella

Lemminkäinen

Metso

Nokia

Paroc Group

Pilkington Automotive Finland Oy

Renesas Mobile Corporation

STX Finland

TeliaSonera

Irtisanottujen määrä

290

302

265

852

579

250

250

808

600

332

Perustuu julkisuudessa olleisiin ilmoituksiin (1.1.-16.10.2013) yt-neuvotteluista ja niiden lopputuloksista. Tiedot koostanut SAK.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.