Mainos

Fortumin Lundmark MTV:n Uutisextrassa: Emme tarvitse veronmaksajien tukiaisia tuulivoimalle

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark arvostelee kalliita tuulivoimatukia. Lundmark sanoo MTV:n Uutisextrassa, että energia-alalle olisi nyt tärkeämpää saada toimivat markkinat kuin uusia tukiaisia.

– Olemme jo tilanteessa, jossa tuulivoimasta on tullut kaikkein edullisin tuotantomuoto teknologiakustannuksiltaan, minkä takia ei ole kauhean järkevää tukea sitä niin voimakkaasti veronmaksajien rahoilla, hän sanoo.

Sipilän hallitus päättää marraskuun lopulla energia- ja ilmastostrategiasta.

Valmistelussa on jälleen uusia tuotantotukia uusiutuvalle energialle, mutta ratkaisuista on hallituksessa vielä erimielisyyttä.

Energia- ja ilmastostrategiassa vastuuministerinä on keskustan Olli Rehn, joka siirtyy Suomen Pankkiin vasta ensi vuoden puolella. Uusi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) tulee vuodenvaihteessa Rehnin kattamaan pöytään energiaratkaisujen osalta.

Lundmark toivoo yhteistyötä Ruotsin kanssa

Lundmark kaipaa parempaa yhteistyötä Suomen ja Ruotsin poliitikoilta, kun pitkälle kantavia energialinjauksia tehdään. Fortum on iso toimija molemmissa maissa.

– Valitettavasti kaikki Pohjoismaat, erityisesti Suomi ja Ruotsi, tekevät omia energia- ja ilmastostrategioitaan. Se on siinä mielessä ikävää, että esimerkiksi päästöt eivät tunne rajoja ja myös sähkö kulkee sujuvasti maasta toiseen, Lundmark sanoo.

Lundmark kiittelee, että Ruotsissa on tehty viime aikoina hyviä linjauksia laajassa parlamentaarisessa valmistelussa. Ydinvoimavero pienenee ensi kesänä ja poistuu kokonaan vuoden 2018 alussa.

Vesivoiman kiinteistöveroa puolestaan lasketaan Ruotsissa portaittain. Nyt se on 2,8 prosenttia ja vuonna 2020 enää 0,5 prosenttia. Tämä tuo merkittävät hyödyt Fortumille, jonka maksama vesivoiman kiinteistövero on tänä vuonna noin 115 miljoonaa euroa. 

Katso Lundmarkin koko haastattelu MTV Uutisextrassa MTV3-kanavalla tänään kello 19.10.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.