Mainos

Gustafsson hakee jättikorvausta henkisistä kärsimyksistä

Syyttömäksi todettu Gustafsson oli vangittuna viime vuonna kahden kuukauden ajan ja saman verran matkustuskiellossa.

Bodominjärven kolmoismurhaan syyttömäksi todettu Nils Gustafsson hakee valtiolta 137 000 euron korvausta henkisistä kärsimyksistä.

Gustafsson oli vangittuna viime vuonna kahden kuukauden ajan ja saman verran matkustuskiellossa. Korvauksen suuruutta perustellaan muun muassa poikkeuksellisella julkisuudella, kertoo Nelosen uutiset.

Rikoksen takia pidätetty tai vangittu voi hakea valtiolta korvauksia, jos syyte hylätään. Tavallisesti maksetun korvauksen määrä on 100 euroa vuorokaudessa, eli kahdelta kuukaudelta korvausta saa yleensä noin 6000 euroa.

Gustafssonin korvaushakemus jätettiin tänään valtiokonttoriin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.