Mainos

H1N1-rokotteita Suomeen ennakoitua hitaammin

Rokotetehtaat eivät kykene tuottamaan sikainfluenssarokotteita niin nopeasti kuin olivat suunnitelleet. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan rokotteita on tämän vuoksi saatu niin Suomeen kuin muihinkin maihin ennakoitua hitaammin.

Rokotteen valmistaminen on hidasta, koska siinä käytettävä virus kasvaa verkkaisesti. Tämän ongelman parissa kamppailevat kaikki rokotevalmistajat eri puolilla maailmaa.

- Rokotevalmistaja on sitoutunut antamaan joka erästä meille kuuluvan osuuden, sanoo lääkintöneuvos Merja Saarinen.

Suomeen on tilattu kaikkiaan 5,3 miljoonaa rokoteannosta. Viimeiset rokotteet saapunevat maahan helmikuun lopussa.

Riskiryhmien vaatima määrä sikainfluenssarokotetta saadaan Suomeen kahdessa viikossa. Saarisen mukaan terveydenhuoltohenkilökunta on saatu jo rokotettua ja raskaana olevia rokotetaan parhaillaan.

Saarinen painottaa, että kuntien on noudatettava rokotusjärjestystä. Monessa kunnassa kahtakin riskiryhmää voidaan rokottaa samaan aikaan. Esimerkiksi raskaana olevia tulee lisää ja heitä voidaan rokottaa muiden ohessa

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.