Mainos

Haamuostajat siistivät myyntitapoja kevään aikana

Huonekalukaupan liiton palkkaamat tutkijat alkavat kierrellä ostoksilla kevään aikana. Tarkoituksena on selvittää muun muassa löytyykö kaupasta mainoksessa mainittua tuotetta, houkutellaanko asiakas ostamaan aiottua kalliimpi kaluste, ja onko kotimaisuudella mainostaminen kohdallaan. Asiasta kertoo Kauppalehti.

- Haluamme lopettaa alalla pitkään jatkuneen juupas-eipäs-väittelyn puolueettoman tahon avulla. Olemme sopineet erään tutkimuslaitoksen kanssa kevään aikana tehtävistä haamuostoista, kertoo Huonekalukaupan liiton toimitusjohtaja Arja Tammi.

Markkinaoikeus kielsi joulukuussa Suomi-Soffaa ja Maskun Kalustetaloa mainostamasta jatkuvia alennusmyyntejä. Masku sai moitteita myös olemattomista vertailuhinnoista. Kielto tuli voimaan helmikuun alussa.

Ylilyövä mainonta on rasittanut toimialaa jo vuosia, ja nyt asia pyritään saamaan lopullisesti ruotuun.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.