Mainos

Haapajärven kattoromahduksen esitutkinta alkoi

Halpahallin katto romahti tänään lumen painosta Haapajärvellä. Ketjun rakennuttama myymälä oli vajaat kymmenen vuotta vanha.

Halpa-Halli-marketin katon romahdus aiheutti miljoonavahingot Haapajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla tänäaamuna. Myymälä oli romahdushetkellä tyhjä ja alue oli palokunnan eristämä. Sortuminen johtui todennäköisesti lumikuormasta. Onnettomuustutkintakeskus on aloittanut tapauksen esitutkinnan.

Kauppakadulla oleva myymälä tyhjennettiin aamulla kahdeksan jälkeen, kun katosta kuului pauketta ja välikaton levyjä putosi alas. Myymälässä oli tuolloin toistakymmentä työntekijää ja useampi kymmenen asiakasta, joista kukaan ei loukkaantunut levyjen putoamisessa.

Henkilökunta ohjasi asiakkaat nopeasti ulos, ja liike oli tyhjänä palokunnan saapuessa paikalle. Osalta asiakkaista jäi tavaroita kassoille.

Alas parissa sekunnissa

Marketin kattorakenteet romahtivat noin puolentoista tunnin päästä ensimmäisistä merkeistä. Haapajärven palopäällikön Henry Lehtisen mukaan katto tuli alas parissa sekunnissa ja kovalla paukkeella.

- Katto romahti maahan saakka noin 600 neliömetrin alalta. Muu osa vaurioitui tai säilyi täysin suorana, Lehtinen kertoi.

Sortunut osa kattoa oli myymälän julkisivupäädyssä, pulpettikaton korkeimmassa osassa. Myös myymälän pellistä ja tiilistä rakennettu umpinainen päätyseinä romahti ulospäin kadun suuntaan, mutta se ei yltänyt eristetyn alueen ulkopuolelle. Muidenkin seinien yläosia romahti katon mukana.

Ennen romahdusta palokunta oli ehtinyt nähdä kattorakenteiden vauriot.

- Purimme ulkoseinän peltiä ja näimme yläpohjaan. Siellä oli retkahtanut kattotuoleja ja katto oli painunut räystäiden läheltä noin 40 senttiä notkolleen, Lehtinen sanoi.

Onnettomuustutkintakeskus aloitti kattoromahduksen esitutkinnan heti. Tutkintakeskuksen johtaja Tuomo Karppinen sai Haapajärveltä jo lauantaina alustavaa tietoa.

- Olemme saaneet sortuneesta rakennuksesta useita valokuvia ja palopäälliköltä siihen liittyviä tietoja, joiden perusteella aloitimme esitutkinnan. Jatkossa päätetään, miten tutkinta etenee, Karppinen kertoi.

Ketjun rakennuttama myymälä

Länsi-Suomeen levittäytyneen Halpa-Halli-ketjun markkinointipäällikkö Janne Ylinen arvioi, että pahoin tuhoutuneen 2700 neliön rakennuksen vahingot ovat miljoonia. Yhtiön johto ehti jo aamulla paikalle Haapajärvelle.

- Suurella todennäköisyydellä tämä tapahtuma sai alkunsa ylisuuresta lumikuormasta. Tottakai olemme saman tien käyneet läpi jokaisen ketjun myymälän lumitilanteen ja kattoja on tyhjennetty lumesta, Ylinen kertoi.

Sortuneen myymälän katolta oli Ylisen tietojen mukaan poistettu lunta ainakin joiltain osin.

- Lunta oli kertynyt joihinkin tiettyihin kohtiin ehkä paljon. Tämä asia on selvityksen alla, Ylinen sanoi.

Katto ei ollut antanut Ylisen mukaan ennakkomerkkejä hajoamisesta ennen lauantaiaamua. Vuonna 1997 valmistunut myymälärakennus on ketjun rakennuttama, ja samantyyppisiä myymälöitä on muuallakin.

Haapajärven myymälässä on kolmisenkymmentä työntekijää. Heidän työtilannettaan selvitetään ensi viikon alussa. Ylisen mukaan henkilökunta saa jatkossa kriisiapua ammattiauttajilta. Hän kiitteli työntekijöitä valppaudesta.

- Henkilökunta toimi erittäin ripeästi ja ammattitaitoisesti tässä ikävässä tilanteessa. Suuri kiitosaihe on myös varhainen ajankohta. Jos tilanne olisi tapahtunut puolenpäivän aikaan, siellä olisi ollut satoja ihmisiä paikalla.

Kokkolalaisella Halpa-Halli-ketjulla on 31 myymälää 29 paikkakunnalla. Myymälöiden valikoimiin kuuluvat elintarvikkeiden lisäksi tekstiilit ja taloustavarat.

Sortuvien ja murtuvien kattojen viikko

Viimeksi kulunut viikko on tuonut Onnettomuustutkintakeskuksen tietoon liki kymmenen erilaista kattovauriota. Haapajärveläisen myymälän katon romahdus on niistä vakavin, sanoo tutkimuskeskuksen johtaja Tuomo Karppinen.

- On harvinaista, että katto romahtaa noin laajalta alueelta, Karppinen huomauttaa.

Karppisen mukaan katot oireilivat lähes aina lumikuorman alla, joka niiden tulisi rakennussäädösten mukaan kestää. Kattojen mitoituskuorma on Suomessa noin 200 kiloa neliömetrillä.

- Katon pitäisi kestää ainakin puolitoistakertaisesti mitoituskuorma ennen kuin se alkaa sortua, Karppinen sanoo.

Yhdessäkään Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimassa tapauksessa lumikuorma ei ole ylittänyt mitoituskuormaa.

Onnettomuustutkintakeskus lähetti heti tänään tutkijansa Haapajärvelle. He keräävät tietoja, joiden pohjalta päätetään, tutkitaanko tapaus suuronnettomuuden vaaratilanteena. Tutkijat aikovat myös kuulla kaikkia myymälässä tänäaamuna olleita.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.