Mainos

Haaparanta tukkeutui kultajuhlijoista - torniolaiset vieraissa Ruotsin puolella

Suomalaisten lätkähuuma ruuhkautti pahoin liikenteen Ruotsin Haaparannalla viime yönä. Poliisin mukaan liikenne oli ajoittain aivan tukossa, kun torniolaiset maailmanmestaruuden juhlijat riensivät muistuttamaan länsinaapuria siitä, mikä on maailman paras lätkämaa.

- Vuoroin vieraissa. Nyt suomalaiset pääsivät iloitsemaan Ruotsin puolelle. Kaikki sujui kuitenkin ihan siististi ilman suuria häiriöitä, kertoi komisario Eero Vänskä Peräpohjolan poliisista.

Suurin ryntäys rajan yli alkoi pian pelin päätyttyä. Pääkohde oli Haaparanta. Pohjoisemmilla rajanylityspaikoilla oli sen sijaan rauhallisempaa.

Juhlat laantuivat aamuyön tunteina, mutta vielä maanantaina aamupäivällä Kemin ja Tornion alueella näkyi satunnaisia siniristilipun heiluttajia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.