Mainos

Haglund ennakoi salakuuntelun: ”Valtion asioita ei ole vuotanut”

Kansanedustaja ja entinen puolustusministeri Carl Haglund (r.) kertoo MTV Uutisille, että hän oli osannut varautua puheluidensa salakuunteluun.

– Heti kun tulin puolustusministeriksi, minulle kerrottiin, että tämän linjan ministereitä luultavasti salakuunnellaan, Haglund sanoo.

Haglundia oli neuvottu varautumaan salakuunteluun henkisesti ja puhumaan kaikki luottamukselliset asiat muuten kuin puhelimella.

– Aivan varmasti mitään valtion tärkeitä asioita ei vuotanut, vaikka puheluitani kuunneltiin. Ohjeistus puhelimen käyttöön oli selkeä, ja pidin siitä tiukasti kiinni, vakuuttaa Haglund.

Haglundin ministerikauden aikana hänen puhelimensa vaihtui, mutta liittymä pysyi samana. Samana pysyi myös kaavamaisena toistunut häiritsevä ääni, joka viittasi salakuunteluun.

Carl Haglund kertoo, että häirintä-äänet loppuivat kuin seinään alkukesästä samoihin aikoihin kuin hänen kautensa puolustusministerinä päättyi.  Haglund pitää selvänä, että kyseessä oli salakuuntelu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.