Mainos

Haglund Niinistön ryöpytyksestä: Hyvä avaus keskustelulle

Puolustusministeri Carl Haglund pitää presidentti Sauli Niinistön ryöpytystä viime hallituksista tervetulleena. Vaikka Haglund itse istuu nykyisessä hallituksessa, hänen mielestään keskustelu Niinistön nostamasta aiheesta on tervetullutta. Haglund oli vieraana MTV:n Huomenta Suomessa.

– Tässä vähän Niinistö kuitenkin kärjistää näitä mielipiteitä. Joka tapauksessa tilanne on se, että talous on aika vaikeassa asennossa. Tarvitaan aika määrätietoisia ja kipeitäkin päätöksiä, Haglund myöntää.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mielestä hallitukset ovat tehneet seitsemän vuoden ajan pelkkiä virheitä. Tuoreesta hallituksesta presidentti sanoo, että hallitus on kolmeen-neljään kertaan sanonut tehneensä sen, mikä edelleen on tekemättä. Niinistö tylytti hallituksia viikonvaihteen Keskisuomalaisessa, Savon Sanomissa, Etelä-Suomen Sanomissa ja Karjalaisessa julkaistussa haastattelussa.

Haglund on täysin samaa mieltä Niinistön kanssa siitä, että vaalien jälkeen Suomi ei voi ajatella, että velalla eläminen ja elvyttäminen onnistuu pidemmän päälle. Haglundin mielestä kunta- ja soteuudistus ovat toisaalta menneet eteenpäin, toisaalta eivät.  Nämä uudistukset eivät kuitenkaan ole oleellisinta huonossa taloustilanteessa.

– Oleellista on, että Suomella menee huonosti siksi, että yksityisen sektorin työpaikkoja on aivan liian vähän. Yksityinen sektori ei jaksa kantaa tätä julkista sektoria. Isoin haaste on työmarkkinoilla, meidän kilpailukyvyssämme, Haglund linjaa.

Haglundin mielestä tärkeintä on synnyttää Suomeen yksityiselle sektorille uusia työpaikkoja. Tämä on Haglundin mielestä seuraavan hallituksen keskeisin tehtävä.

 

 



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.