Mainos

Haglund: Perussuomalaiset ei ole suosikki, mutta yhdessä pärjätään

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglundin mukaan puolue on tarvittaessa valmis samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. RKP:ssä on käyty keskustelua siitä, pitäisikö hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa lähtökohtaisesti kieltäytyä.

Haglund sanoi Peter Uutisvirrassa -ohjelmassa, että puolueiden välillä on suuria linjaeroja mutta ne eivät ole ylittämättömiä.

– Perussuomalaiset ei ole meille mieluisin kumppani, ja asia on varmasti myös päinvastoin. Tämä on varmasti kaikkien tiedossa, mutta on meillä hyviäkin kokemuksia. Timo Soinin kanssa olemme tehneet paljon yhteistyötä kuluneella vaalikaudella, samoin myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistön kanssa. Kokemukseni on, että heidän kanssaan voi tehdä yhteistyötä huolimatta siitä, että monesti olemme olleet asioista eri mieltä.  Jos isänmaa ja sen etu niin vaatii, on mahdollista toimia samassa hallituksessa, jos kutsu käy, Haglund sanoi.

Haglundin mielestä se, että RKP on ollut hallituksessa yhtäjaksoisesti 36 vuotta, on osoitus puolueen kyvystä kantaa vastuuta. Puoluetta on usutettu oppositioon, koska opposition on sanottu tekevän vaihteeksi hyvää. Haglund ymmärtää vaatimusta, mutta pitäisi nyt omaehtoista oppositioon heittäytymistä kummallisena.

– Ei ole mikään sattuma, että olemme olleet pitkään hallituksessa. Meidän ministerimme ovat hoitaneet työnsä hyvin, vaikka ympärillä on sählätty. Olimme ainoa hallituspuolue, joka menestyi viime vaaleissa. Olisi kummallista, jos nyt itse valitsisimme opposition.

Haglund sanoi tapaamisten hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) kanssa olleen sopuisa.

– Tapaaminen meni hyvin. Ei meillä yhteisen ohjelman suhteen ole mitään ongelmia


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.