Mainos

Häirikköilveksille tappotuomio Nurmeksessa

Pohjois-Karjalan poliisi on määrännyt Nurmeksessa taajama-alueella liikkuvat ilvekset lopetettavaksi.

Poliisille on ilmoitettu ainakin kuukauden ajalta useita havaintoja kahdesta ilveksestä, jotka ovat liikkuneet Nurmeksen Porokylässä.

Ilvekset ovat muun muassa vierailleet talojen kuisteilla ja ikkunalaudoilla, päästäneet lapset muutaman metrin päähän ja maanneet lastenvaunujen vieressä. Ilvekset ovat myös tappaneet kaksi häkissä ollutta kania.

Poliisi voi lain mukaan määrätä eläimen lopetettavaksi, jos se aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle. Tässä tapauksessa ilvekset ovat käyttäytyneet lajille epätyypillisellä tavalla tulemalla ihmisasutuksen piiriin, josta aiheutuu vaaraa, joten ilvekset on määrätty lopetettavaksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.