Mainos

Häkämiehelle puuhataan jatkoaikaa

Sisäministeri Kari Häkämiehelle (kok.) on ryhdytty puuhaamaan jatkoaikaa hallituksessa. Kokoomuksessa on oltu tyytyväisiä Häkämiehen toimintaan, eikä tehtävään ole ilmaantunut varteenotettavia seuraajaehdokkaita. Alun perin Häkämiehen ministerikauden on ollut määrä kestää vain Suomen EU-puheenjohtajakauden loppuun saakka.

Kari Hakamies

Jatkoaika otettiin esille torstaina kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa. Esityksen asiasta teki ensimmäisen kauden kansanedustaja Petri Salo ja sitä kannatti Marja Tiura. He kiittelivät Häkämiehestä siitä, että hän on ottanut turvallisuuden kehittämisen jämäkästi hoitaakseen. Tämän työn tulisi jatkua. Häkämies ilmoitti torstaina harkitsevansa asiaa, jos kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa ajatusta. Häkämies on vuodenvaihteeseen saakka virkavapaalla Kuopion kaupunginjohtajan tehtävästä. Tähän mennessä sovittu ministerikausi kestää helmikuun loppuun saakka.

Päätöksenteko jatkoajasta on tulossa ajankohtaiseksi, koska Häkämiehen tulee hakea Kuopiosta uutta virkavapaata marraskuun loppuun mennessä joko kahdeksi kuukaudeksi tai pitemmäksi aikaa. Häkämies arvioi itse torstaina, ettei virkavapauden saaminen tule olemaan esteenä mahdolliselle ministerinuran jatkamiselle. Mikäli tähän ratkaisun päädytään, sisäministerin salkku pysyisi Häkämiehellä todennäköisesti vaalikauden loppuun saakka. Kuopiossa on pidetty tärkeänä, että hallituksessa säilyisi myös Itä-Suomen edustus.

"Kansanliike pitää ottaa huomioon"

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö, jonka ystäväpiiriin Häkämies lukeutuu, ei halunnut tänään ottaa asiaan suoraan kantaa.
-Jos sellainen kansanliike kokoomuksen kansanedustajien joukossa syntyy, ei sitä voi olla huomioimatta, Niinistö muotoili näkemyksensä.

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Ben Zyskowicz arveli, että ryhmä jatkaa keskustelua asiasta ensi viikon torstaina. Häkämies valittiin Paavo Lipposen (sd.) toisen hallituksen sisäministeriksi Suomen EU-puheenjohtajuuden ajaksi, koska tehtävään haluttiin asiat jo ennestään hallitseva ministeri. Häkämies ehti sitä ennen toimia Kuopion kaupunginjohtajana vajaat yhdeksän kuukautta. Edellisessä hallituksessa hän oli oikeusministerinä Niinistön siirryttyä tästä tehtävästä valtiovarainministeriksi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.