Mainos

Häkämies ei saanut moitteita vaalirahoittajien saunottamisesta

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) sai puhtaat paperit vaalirahoittajille järjestämästään saunatilaisuudesta Santahaminassa. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei löytänyt ratkaisussaan ministerin toiminnasta laittomuuksia.

Vaalirahoituksen avainihmisiä saunotettiin puolustusministeriön edustusmajalla kesällä 2007 alle puoli vuotta viime eduskuntavaalien jälkeen.

Kokoomuksesta olivat paikalla Häkämiehen lisäksi muiden muassa puheenjohtaja Jyrki Katainen ja kansanedustaja Marja Tiura.

Vaalirahoittajista tilaisuuteen osallistuivat mm. Tokmannin Kyösti Kakkonen, Ideaparkin Toivo Sukari sekä Nova-yhtiöiden Tapani Yli-Saunamäki ja Arto Merisalo.

Ohjelmassa oli ruokailua, saunomista ja ammuntaa. Puolustusministeriölle koitui 300 euron ruokalasku. Patruunoita kului 176 kappaletta.

Puolustusministeriön mukaan edustuksessa pitäydyttiin normaalissa vieraanvaraisuudessa ja tilaisuus tuki hallinnonalan tavoitteita.

Tapauksesta oli kannellut yksityishenkilö.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.