Mainos

Häkämies Moskovaan

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) tekee virallisen vierailun Venäjälle 13.-15. huhtikuuta. Häkämies matkustaa Moskovaan virkaveljensä Anatoli Serdjukovin kutsusta.

Kyseessä on ensimmäinen virallinen ministerivierailu Suomesta Venäjälle maaliskuun alussa järjestettyjen presidentinvaalien jälkeen.

Häkämies tapaa myös Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan päällikön armeijankenraali Juri Balujevskin sekä Venäjän federaation turvallisuusneuvoston vt. sihteerin Valentin Sobolevin.

Vierailun aikana keskustellaan maiden puolustushallintojen kahdenvälisistä suhteista ja yhteistyön kehittämisestä sekä ajankohtaisista kansainväliseen turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Häkämies herätti syksyllä melkoista kohua Yhdysvalloissa pitämällään puheella. Hän sanoi tuolloin, että Suomen turvallisuuspolitiikalla on kolme haastetta: Venäjä, Venäjä ja Venäjä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.