Mainos

"Häkämies voi vaikuttaa energiaveron määrään"

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Paperiliiton liittosihteeri Petri Vanhala sanoo, että valtio voisi todellakin ottaa voimakkaamman vastuun omistajaohjauksessaan.

Paperiliitto kyseenalaisti eilen omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Jyri Häkämiehen pätevyyden tehtäväänsä viitaten muun muassa Stora Enson vähennyksiin. Puheenjaohtaja Jouko Ahosen mielestä Häkämiehen epäpätevyys omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä on syväntänyt talouskriisiä entisestään.

- Valtion huolena pitäisi tällä hetkellä olla työpaikkojen säilymisen eikä niin, että se lopettaa työpaikkoja, Vanhala ihmettelee.

Vanhalan mielestä Häkämies voi vaikuuttaa esimerkiksi energiaveron hintaan ja sähköveron hintaan.

- On paljon asioita, joihin omistajaohjauksesta vastaava ministeri voi vaikuttaa ja ministerin asia on olla aktiivinen. Kun talouskriisi on nyt niin syvä Suomessa, toivoisin, että valtio ottaisi voimakkaamman vastuun ohjauksesta.

- Stora Enson osakkeet, esimerkiksi, ovat pudonneet Jouko Karvisen toimitusjohtajuusaikana 62 prosenttia. Tämä ongelma on siis paljon laajempi kuin Paperiliiton tai sen työntekijöiden. Ongelma koskee koko yhteiskuntaa, painottaa Vanhala.

Vanhala lähettääkin budjettiriiheen toiveen sähköveron ja energiaveron alentamisesta.

- Jos energiavero tulee sellaisena kuin on suunniteltu, veron taakka on kohtuuton. Kilpailutilanne tulee aiheettoman raskaaksi tähän maahan. Näihin asioihin pitäisi vaikuttaa ja uskon, että ministeri Häkämies ottaa tämän asian esille siellä, sanoo Vanhala.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.