Mainos

Halla-aho: Samaa odotettavissa medialta kuin vuonna 2012

Perussuomalaisten ääniharava Jussi Halla-aho kiitteli puolueen vaalivalvojaisissa perussuomalisten kenttäväkeä.

Hän kertoi olevansa hyvin otettu henkilökohtaisesta äänimäärästään.

-Puoluekoneisto toimi kaikilla tasoilla kuin sveitsiläinen kello, kiitteli Halla-aho.

Halla-aho muistutti puolueväkeä vuoden 2012 kunnallisvaaleista, jolloin puolue yli kaksinkertaisti ääniosuutensa.

– Vaikka perussuomalaiset olivat vuoden 2012 vaalien ainoa puolue, joka lisäsi kannatustaan ja kunnanvaltuutettujen määrä, niin me olimme median ja muiden puolueiden mielestä ainoa puolue, joka hävisi vaalit. Tätä samaa tulemme kuulemaan nytkin. Meidän paikkamäärämme nousi sadalla prosentilla, me olemme näiden vaalien voittajat, Halla-aho julisti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.