Mainos

Halla-aho taipui – jättää hallintovaliokunnan puheenjohtajuuden

Jussi Halla-aho (ps.) luopuu hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta.

Hän kertoo asiasta internetissä Hommaforumin-sivustolla. Halla-aho on kuitenkin jatkamassa valiokunnan jäsenenä.

Halla-aho kirjoittaa, että häntä vastaan on hyökätty ala-arvoisesti ja että hyökkäyksen todellinen tavoite on siirtää huomio pois Euroopan velkakriisistä ja sen varjolla toteutettavista hallituspuolueiden päätöksistä.

Erityisen merkillisenä hän pitää ajatusta siitä, ettei hän olisi saanut arvostella oikeuden ratkaisua. Lisäksi Halla-aho pitää itseensä "kohdistunutta hyökkäystä kohtuuttomana ja eduskunnan arvovallalle sopimattomana".

Hän korostaa tekstissään myöntävänsä poliittiset tosiasiat ja toteaa, ettei halua tarpeettomasti pitkittää "muiden synnyttämää sirkusta".

Halla-aho ei tänään osallistunut hallintovaliokunnan kokoukseen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.