Mainos

Halla-ahon kritisoima valtuutettu: "En saanut tutkimusrahoista senttiäkään"

Jussi Halla-aho nostaa uusimmassa blogissaan esiin joensuulaisen kaupunginvaltuutetun kavallustuomion ja suuret tutkimusrahat. Valtuutettu Päivi Harinen vastaa, että hän ei ole saanut mainituista rahoista senttiäkään.

Perussuomalainen europarlamentaarikko Jussi Halla-aho nostaa uusimmassa Scripta-blogissaan esiin joensuulaisen kaupunginvaltuutetun, Päivi Harisen, raha-asiat. Blogi on otsikoitu: "Rajaseudun rahastajasta ja kompensatorisesta etiikasta". Halla-aho kirjoittaa blogissaan Suomen Akatemian myöntäneen dosentti Hariselle 600 000 euroa "somalimaahanmuuttajien kansallisuuskokemuksia vertailevaan tutkimukseen".

Harinen korostaa, että rahoitus myönnettiin tutkimusryhmälle, johon hän itse ei kuulu.

–Minä hain tutkimusrahaa, joka on käytetty neljän mukana olevan tutkijan palkkoihin. Minä en ole saanut niistä senttiäkään, Harinen sanoo.

Tutkimuksessa on mukana neljä tutkijaa, jotka pyrkivät selvittämään somalien kotoutumista Yhdysvalloissa ja Suomessa.

–Tarkoitus on selvittää, onko jokin asia hoidettu Yhdysvalloissa paremmin kuin Suomessa ja onko meillä sieltä jotain opittavaa, Harinen sanoo.

"Kavallus ei liity vihreisiin"

Toiseksi Halla-aho nostaa esiin Harisen saaman kavallustuomion. Joensuun käräjäoikeus tuomitsi Harisen törkeästä kavalluksesta lokakuussa.

Käräjäoikeus katsoi, että Harinen oli anastanut äitinsä varoja 72 000 euron edestä ja tuomitsi Harisen törkeästä kavalluksesta vuoden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan kuolinpesälle anastamansa varat. "Kavallus on kestänyt pitkään ja teolla on anastettu melkein kaikki äidin varat", lukee käräjäoikeuden tuomiossa.

Tuomio ei ole kuitenkaan lainvoimainen, sillä Harinen on jo valittanut siitä.

–Olen toiveikas sen suhteen, että se vielä muuttuu. Kaikki johtuu siitä, etten osannut puolustautua ajoissa, Harinen sanoo.

"Odotamme mielenkiinnolla, vaikuttavatko 72 000 euron hairahdus ja vuoden mittainen vankeustuomio dosentti Harisen asemaan ja uskottavuuteen sen enempää vihreiden kuin "rasismitutkijoidenkaan" keskuudessa. Arvelen, etteivät vaikuta", Halla-aho kirjoittaa.

Halla-aho kirjoittaa, että "vihreällä sädekehällä varustettu ihminen ei aloita maailman parantamista omasta itsestään vaan muista ihmisistä".

–On ala-arvoista, että tapaukseni kytketään vihreisiin. En edes kuulu Vihreään liittoon. Olen ollut Vihreiden listoilla sitoutumattomana ehdokkaana, Harinen vakuuttaa.

Harinen on saanut omasta pyynnöstään vapautuksen Joensuun kaupungin luottamustehtävien hoitamisesta siihen saakka kun oikeusprosessi on loppuun saatettu.

Blogista Harinen kuulee vasta MTV Uutisilta.

–Minulla ei ole mitään tarvetta eikä halua ruveta riitelemään Halla-ahon kanssa, Harinen sanoo.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.