Mainos

Hallainen kesäkuu lämpeni loppua kohti

Päättynyt kesäkuu oli suurimmassa osassa maata hieman tavanomaista viileämpi, mutta lämpeni heinäkuuta lähestyttäessä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan hallaa eli pakkasta maanpinnassa mitattiin kesäkuun puoliväliin asti joka yö. Tämänkin jälkeen hallaa oli useina öinä Suomenselän alueella.

Kuukauden alin lämpötila, liki neljä pakkasastetta, mitattiin 7:nnen päivän vastaisena yönä Ylivieskassa.

Sää alkoi lämmetä juhannuksen tietämillä, ja helleraja rikottiin ensi kerran Luhangassa 24. kesäkuuta. Korkein lämpötila, karvan verran yli 27 astetta, noteerattiin kesäkuun viimeisenä päivänä Puumalassa.

Kaiken kaikkiaan hellepäiviä kertyi kesäkuussa viisi.

Sateita ja ukkosia oli viime kuussa keskimääräistä vähemmän. Paikoin maan länsiosassa sekä osassa Lappia saatiin vain puolet tavanomaisesta sademäärästä. Vetisintä oli Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.