Mainos

Hallinto-oikeudet nopeuttavat juttujen käsittelyä

Asioiden käsittelyä halutaan nopeuttaa ratkaisemalla juttuja kevennetyillä kokoonpanoilla. Juttujen määrä hallinto-oikeuksissa on ollut kasvussa.

Juttujen käsittely hallinto-oikeuksissa nopeutuu ensi vuonna. Vuoden alusta noin 20-30 prosenttia jutuista voidaan ratkaista kevennetyissä kokoonpanoissa. Yksi tuomari voi ratkaista esimerkiksi valitukset pysäköintisakoista, televisiolupamaksuista ja joukkoliikenteen tarkastusmaksuista.

Kahden tuomarin kokoonpano voi ratkaista tapaukset, joissa valitusasia on selkeä eikä asiassa vaadita uutta laintulkintaa. Näitä ovat muun muassa osa rakennuslupiin sekä tulo-, kiinteistö- ja autoveroihin liittyvistä valituksista.

Vesi- ja ympäristöasioista voi ensi vuoden alusta päättää kolme tuomaria aiemman neljän tuomarin kokoonpanon sijaan.

Kevennettyjen kokoonpanojen tarkoitus on sekä nopeuttaa asioiden käsittelyä että siirtää henkilöstöä laajojen ja monimutkaisten asioiden käsittelyyn. Hallinto-oikeuksien saapuneiden juttujen määrä on kasvussa. Viime vuonna hallinto-oikeudet ratkaisivat noin 22500 asiaa, yli 1000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.