Mainos

Hallinto-oikeus: Lehti voi julkaista verotietoja

Veropörssi-niminen lehti saa julkaista jatkossakin yksityishenkilöiden verotietoja. Asiasta päätti Helsingin hallinto-oikeus. Tietosuojavaltuutetun mielestä lehden toiminta on henkilötietolain vastaista.

Helsingin hallinto-oikeus katsoo, että Veropörssi-niminen lehti saa julkaista yksityishenkilöiden verotietoja. Tietojen julkaisemisesta oli valittanut tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, jonka mielestä toiminta on henkilötietolain ja EU:n tietosuojadirektiivin vastaista. Hallinto-oikeuden päätöksestä kertoi Helsingin Sanomat.

Aarnio sanoo harkitsevansa korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittamista.

- En pidä sitä lainkaan mahdottomana. Asia olisi hyvä käydä juuriaan myöten läpi, Aarnio pohtii.

Aarnio kertoo hakeneensa valituksella henkilötietolain soveltamisen rajoja. Jutussa on kyse siitä, onko Veropörssi sellainen lehti, joka täyttää journalistiikan kriteerit. Tietosuojavaltuutetun mielestä kyseessä on luettelo.

- Hallinto-oikeus kuitenkin katsoo, että 1,2 miljoonan ihmisen verotietojen painaminen on journalismia, Aarnio sanoo.

Päätöksellä haettiin yksityisyyden suojan ja sananvapauden rajoja. Helsingin Sanomien mukaan hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että säädöksissä on annettu mahdollisuus poiketa yksityisyyden suojasta sananvapauden hyväksi. Veropörssissä julkaistut tiedot on myös luovutettu yhtiölle, joka tarjoaa verotietoja tekstiviestipalveluna. Vastoin tietosuojavaltuutetun näkemystä hallinto-oikeus päätti, että henkilötietolaki ei estä tätäkään toimintaa.

Tietosuojavaltuutettu oli Helsingin Sanomien mukaan vaatinut tietosuojalautakuntaa kieltämään Veropörssin julkaisijaa keräämästä ja tallentamasta ihmisten verotietoja. Kun lautakunta oli viime vuoden tammikuussa hylännyt vaatimuksen, Aarnio halusi hallinto-oikeuden kumoavan lautakunnan päätöksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.