Mainos

Hallitus: Päästövähennyksiä tieliikenteeseen, kivihiilen käytölle loppu, tuulivoima vastatuulessa

Hallitus linjaa tulevien vuosien energiatavoitteita laajalla otteella tuoreessa energia- ja ilmastostrategiassaan.

Hallitus muun muassa haluaa, että Suomi luopuu kivihiilen energiakäytöstä 2020-luvun aikana, eikä uusia voimalaitoksia tai korvausinvestointeja enää perusteta kivihiilen polttoon. Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan asiasta valmistellaan laki tämän hallituskauden aikana.

Hallitus arvioi, että strategian linjausten noudattaminen nostaa uusiutuvan energian osuuden yli puoleen energian loppukulutuksesta 2020-luvulla.

Käyttöön sähköautot ja biopolttoaineita 

Energiastrategian mukaan myös tuulivoiman syöttötariffijärjestelmästä luovutaan. Ylimenokaudella otetaan käyttöön teknologianeutraalit tarjouskilpailut, joilla kilpailutetaan korkeintaan kaksi terawattituntia.

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö teettää riippumattoman ja kattavan selvityksen tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista.

Päästövähennyksiä kohdennetaan etenkin tieliikenteeseen. Tavoitteena on, että vuonna 2030 Suomessa on ainakin 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasukäyttöistä autoa. Samalla hallitus haluaa nostaa biopolttoaineiden käyttöä niin, että kaikesta tieliikenteeseen myydystä polttoaineesta biopolttoaineiden fyysinen osuus on 30 prosenttia. Strategia pyrkii edistämään biokaasun tuotantoa ja käyttöä. 

Pohjoismaista energiayhteistyötä 

Strategiaa esitelleet ministerit kehuivat strategian kunnianhimoisuutta. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) alleviivaa eteenpäin harppaamisen tärkeyttä.

– Vientimenestys on kiinni edelläkävijyydestä, Mykkänen sanoo.

Energiastrategiassa katsotaan myös kohti pohjoismaista yhteistyötä. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo, että vaihtoehtoisten polttoaineiden käytön lisäämisen tukemiseksi pyritään luomaan yhteispohjoismainen markkina.

Mykkänen korostaa, että pohjoismaisella yhteistyöllä voidaan herättää myös suurien kansainvälisten yhtiöiden investointihalut esimerkiksi Suomeen ja Ruotsiin. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.