Mainos

Hallituksen kädenojennus tehokkaille opiskelijoille: Hyvitys opintolainasta

Hallitus on valmis hyvittämään opiskelijalle osan opintolainasta, jos opiskelija valmistuu ajoissa.

Jo kehysriihessä valmisteltu malli on menossa läpi myös budjettineuvotteluissa ja lakiluonnos on jo valmiina. Sen mukaan opintolainan omavastuuosuudeksi on jäämässä 2500 euroa, sen jälkeen jäävästä opintolainapotista voi saada hyvityksenä 40 prosenttia.

– Kyse on merkittävästä hyvityksestä, jonka uskomme olevan tehokas tapa nopeuttaa opintoja, sanoi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki Vasemmistoliiton hallitusryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä.

– Se kannustaa siihen, että jos on jäljellä vaikka puolitoista vuotta opintoja ja miettii, että jos keskityn kokonaan opintoihin ja otan opintorahan lisäksi lainaa, niin siitä tulee osa takaisin sitten valmistumisen jälkeen, jos vaihtoehto on työnteko opintojen lomassa, Arhinmäki jatkaa.

Puolueiden kiistelemässä opintotukimallissa on ollut esillä myös entistä lainapainotteisempi opiskelu ja lukukausimaksut.

– Näitä emme halua, mutta tämä hyvitysmalli sopii meille hyvin, sanoi Arhinmäki.

Opintolainan hyvitys on astumassa voimaan ensi vuoden elokuussa, jolloin myös opintotuen sitominen indeksiin nostaa tuen määrää.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.