Mainos

Hallituksen luottamuksesta äänestetään

Eduskunta äänestää tänään hallituksen luottamuksesta.

Oppositio on esittänyt hallitukselle epäluottamuslausetta menettelytavasta eläkeikäkiistassa. SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mukaan hallituksen päätöstä oli valmisteltu heikosti ja salassa.

Hallitus suunnitteli nostavansa vanhuuseläkkeen alaikärajaa 65 vuoteen nykyisestä 63 vuodesta, mutta perui päätöksen neuvoteltuaan palkansaajajärjestöjen kanssa.

Hallitus, palkansaajajärjestöt ja työnantajat pohtivat nyt yhdessä keinoja, joilla keskimääräistä eläkkeellejäämisikää nostettaisiin vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.