Mainos

Hallitus: Biojätteen määrä leikattava kolmannekseen

Hallitus on hyväksynyt toimintasuunnitelman kaatopaikoille päätyvän biojätteen vähentämiseksi. Jätemaksujen arvioidaan kallistuvan kiristyvien vaatimusten myötä 70 prosenttia, jos vertailukohtana käytetään vuoden 2000 tasoa.

Kaatopaikalle päätyvän biojätteen määrä aiotaan vähentää kolmasosaan seuraavien 12 vuoden aikana. Hallitus hyväksyi tänään toimintasuunnitelman kaatopaikalle päätyvän biohajoavan eli luonnossa hajoavan jätteen vähentämiseksi.

Suomessa tuotetaan biojätettä yli kaksi miljoonaa tonnia vuodessa. Siitä päättyy kaatopaikalle yli puolet. Jotta hallituksen asettama tavoite biohajoavan jätteen vähentämiseksi voidaan saavuttaa, Suomeen joudutaankin rakentamaan lukuisia uusia jätteenkäsittelylaitoksia, kertoo ylitarkastaja Ari Seppänen ympäristöministeriöstä.

- Uusia laitoksia tarvitaan kymmeniä. Tarvitaan sekä kompostointi- ja mädätyslaitoksia, joissa tehdään esikäsittelytyötä, että jätteenpolttolaitoksia, joissa hyödynnetään jätteen energiaa, toteaa Seppänen.

Pääkaupunkiseudun jätteistä huolehtiva YTV pyrkii tavoitteisiin rakentamalla kaksi uutta laitosta Espoon Ämmässuolle. Vuonna 2006 nykyisen kompostointilaitoksen viereen valmistuu uusi kompostointilaitos ja vuonna 2009 Yhdyskuntajätteen käsittelylaitos. Yhteensä nämä investoinnit nielevät noin 120 miljoonaa euroa.

Suurten inevestointien vuoksi myös suomalaisten jätemaksut nousevat. Ympäristöministeriöstä lasketaan, että vuoteen 2016 mennessä jätemaksut nousevat noin 70 prosentilla vuoden 2000 tasosta. Myös jätehuoltojohtaja Petri Kouvo YTV:stä myöntää jätemaksujen korotusten tulevan ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa.

- Kyllä jätemaksut tämän takia tulevat vähitellen nousemaan, koska jätteen käsittely muuttuu kalliimmaksi, kun siirrytään kaatopaikkakäsittelystä laitosmaiseen käsittelyyn.

Jatkossa myös asukkaat joutuvat entistä tarkemmin lajittelemaan jätteensä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla biojätteen erottelu on nyt pakollista yli kymmenen asunnon taloyhtiöissä. Lähivuosina biojätteen erotteluvelvoitetta aiotaan laajentaa myös pienempiin taloyhtiöihin.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.12.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.