Mainos

Hallitus julkisti tupon tukipaketin

Hallitus tukee tuloratkaisun syntymistä yli 100 miljoonan euron suuruisiin veronkevennyksiin kohdistettavalla tukipaketilla. Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan esitys lisäisi kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja vuositasolla 112 miljoonaa euroa. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun aleneminen 0,2 prosenttiyksiköllä nostaa vuositason yhteisvaikutuksen noin 174 miljoonaan euroon. Kun aiemmin tehdyt päätökset otetaan huomioon, veronkevennysten määrä on noin 490 miljoonaa euroa.

Talousarvioesityksessä vuodelle 2003 hallitus esitti ansiotulojen verotuksen keventämistä vuositasolla 315 miljoonalla eurolla. Hallituksen päätös on sidottu tuloratkaisun syntyyn. Ellei tuloratkaisu synny riittävän kattavana 30:nteen marraskuuta mennessä, hallituksen eduskunnalle antamat tukiesitykset raukeavat.

Hallituksen tukipakettiin sisältyy verotuksen ohella useita työllisyyttä ja investointeja tukevia toimia. Esimerkiksi asuntojen korjausrakentamisen laina-, korkotuki- ja avustusvaltuuksia lisätään vuoden 2003 talousarvioesitykseen nähden korottamalla asuntojen energia- ja korjausavustusvaltuutta 25 miljoonalla eurolla sekä korkotuki- ja aravalainavaltuutta yhteensä 70 miljoonalla eurolla. Tukea on luvassa mm. merenkulun tukiin sekä yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen home- ja kosteusvaurioiden poistamiseen.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.