Mainos

Hallitus lykkää eläkeratkaisuja vaalien yli

Hallituksen ja etujärjestöjen tämänpäiväisten neuvottelujen jälkeen on selvää, että pitkään kiistellyt eläkeratkaisut jäävät seuraavan hallituksen tehtäväksi.

Vanhanen perustelee uutta, selkiintymätöntä aikataulua sillä, että uusien laskelmien valossa asia on muuttunut monimutkaisemmaksi. Yksi syy on myös ay-liikkeen kova vastustus.

MTV:n uutiset kertoi eilen, että hallitus lykkää toista vuotta pompotellut, kiistellyt eläkeratkaisut yli vaalien. Tänään asia varmistui, kun hallitus aamupäivällä tapasi työmarkkinajärjestöjen edustajia. Rukan hangilta yli vuosi sitten eläkeheikennyksillä uhonnut pääministeri Matti Vanhanen perusteli asian venymistä uusilla elinajan odotuslaskelmilla, mikä mutkisti tilannetta:

- Tänään sovimme, että oikeastaan kaikkia kolmea asiaa, tätä työeläkkeiden tasoa, maksuja, että keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän kolmen vuoden pidentämistä tullaan nyt arvioimaan uudelleen. Tästä tuli isompi haaste ja suurempi työ kuin alunperin oli ajateltu.

Pettyneet työantajat varoittavat, että venyessään eläkepäätökset ovat entistä kipeämpiä. Valtiovaraministerin mukaan on kuitenkin selvää, päätöstä lykätään vaalien yli.

Katso Timo Haapalan juttu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.