Mainos

Hallitus ottaa venäläisten maakaupat tarkempaan syyniin

Kaksoiskansalaisuuteen sekä Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta merkittäviin maa- ja kiinteistökauppoihin liittyvä lainsäädäntö tarkentuu lähitulevaisuudessa. Asia on kirjattu hallitusohjelmaan.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo STT:lle, että kirjauksesta sovittiin neuvottelujen alkupuolella ulko- ja turvallisuuspolitiikan työryhmässä. Ryhmässä olivat puheenjohtajana toimineen Laanisen lisäksi mukana esimerkiksi uusi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) sekä kokoomuksen ulkopolitiikkakonkari Ilkka Kanerva.

Laanisen mukaan kirjaukseen vaikutti maa- ja kiinteistökaupoista viime aikoina käyty julkinen keskustelu. Se on koskenut lähinnä venäläisten tekemiä kauppoja.

– Huomiota haluttiin kiinnittää ulkomaalaisomistuksiin, jotka eräissä tapauksissa ovat aika lähellä Suomen kannalta strategisia, puolustuksen kannalta tärkeitäkin kohteita, sanoo Laaninen.

– Tarvitaanko etuosto-oikeuden vahventamista vai riittääkö nykyinen lainsäädäntö näiden kiinteistökauppojen osalta? Tästä on vähän erilaisia käsityksiä - yhden tulkinnan mukaan jo nykylait antaisivat täysin mahdollisuuden puuttua kauppoihin, puoluesihteeri jatkaa.

Suomen ja varsinkin Venäjän kaksoiskansalaisuudesta on käyty keskustelua Ukrainan sodan syttymisen jälkeen, sillä Venäjä on perustellut aktiivisuuttaan Ukrainan sodassa venäläisvähemmistön suojelemisella. Laanisen mukaan kaksoiskansalaisuuden osalta lainsäädännön tarkentumisen suhteen kyseeseen voisi tulla esimerkiksi sen linjaaminen, millaisiin valtion virkoihin voidaan nimittää kaksoiskansalaisuuden omaavia henkilöitä.

– Jos halutaan rajoittaa oikeuksia tiettyihin virkoihin, sen pitää tapahtua avoimesti ja lainsäädännön kautta eikä syrjivillä käytännöillä.

Laanisen mukaan kirjaus kokonaisuudessaan syntyi kolmen puolueen hyvässä yhteisymmärryksessä.

– Keskustelua oli siitä, että riittäisikö tässä ihan vain joidenkin käytäntöjen muuttaminen, mutta varmuuden vuoksi kirjattiin, että tarkennetaan lainsäädäntöä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.