Mainos

Hallitus perui maahanmuuttajien sosiaaliturvan rajaamisen

Hallitus peruu esityksensä oleskeluluvan saaneiden sosiaaliturvan rajaamisesta. Perumispäätös tehtiin tänään valtioneuvoston istunnossa.

Työttömyysturvalakia oli tarkoitus muuttaa siten, että ulkomaalaislain perusteella oleskeluluvan Suomesta saaneille työttömille työnhakijoille olisi myönnetty jatkossa työmarkkinatuen sijaan kotoutumistukea.

Kotoutumistukea olisi maksettu enintään kolmen vuoden ajan, ja sen suuruus olisi ollut 90 prosenttia peruspäivärahan määrästä. 

Hallitus perustelee esityksen perumista sillä, että perustuslakivaliokunnan käsittelyssä asiantuntijat pitivät esitystä ongelmallisena yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.